sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Suomen Joulupukki tervehtii halki lumen ja jään sekä toivoo muistamaan että kevään 2015 eduskuntavaaleissa päätätte haluatteko mustan vai valkoisen tulevaisuuden, sekä aiotteko suosia Suomen islamisoittamista


Suomen Joulupukki tervehtii halki lumen ja jään sekä toivoo muistamaan että kevään 2015 eduskuntavaaleissa päätätte haluatteko mustan vai valkoisen tulevaisuuden, sekä aiotteko suosia Suomen islamisoittamista




Puolesta suomalaisen Suomen äänestäkää oikein kevään 2015 eduskuntavaaleissa

Säilyttäkäämme Suomi tulevillekin sukupolville suomalaisena ilman hillitöntä rummunpaukutusta ja minareettien nousua pelloillemme ja kauppakeskuksiin


Joulupukki tietää että pääkaupunkiseudullakin uudiskohteet mitkä kaupungin ja valtion varoin tehtyinä niin asunnot menevät vain mamuille. 

Joulupukin mielestä nyt on vastarinnan paikka. Verorahoilla tuotetut asunnot pitää ohjata jatkossa suomalaisille. Afrikassa on tilaa somalien ymv siirtoleireille lähellä omia kriisialueitaan, samoin ns. Lähi-Idässä lienee paikkoja mihin voidaan koota erikseen omat asutuskeskuksensa turvaan sotaa tai vastarinnan pesäkkeiksi ilman että uudisasutetaan Suomeen.

Suomen Joulupukki suosittelee ykkösehdokkaana eduskuntaan Pirkanmaalta Heikki Luoto ja Terhi Kiemunki Perussuomalaisina vaihtoehtoina

Uudeltamaalta eduskuntaan Muutos 2011: Kansanedustaja James Hirvisaari ja Muutos 2011 puheenjohtaja Jari Leino

Suomen Joulupukki kiittelee viime joulun tilauksistanne luoksenne ja muistuttaa: Nauttikaa lyhyestä lumen ajasta valkoista tulevaisuutta kaikille toivoen




------------------------------------------------------------------------------

Suomen Joulupukki Pirkanmaa Tampere Lempäälä Nokia Pirkkala Kangasala Ylöjärvi etc
http://suomen-joulupukki.blogspot.fi/

------------------------------------------------------------------